2019 Sveitsi

Tämän vuoden PIRA-matka kohdistui Sveitsiin. Aiemminkin sinne on vastaava matka järjestetty, mutta uusin suunnitelmin ja kohtein lähdettiin liikkeelle. Pääosa 23:sta osallistujasta saapui torstaina 26.9. aamuneljältä Tampereen linja-autoasemalle, josta lähdettiin matkaan. Tilausbussiin poimittiin muutamia henkilöitä myös matkan varrelta. Check-in Helsinki-Vantaalla sujui helposti ja sitten suunnattiin sinivalkoisin siivin Airbusilla kohti Sveitsiä. Hyvissä ajoin aamupäivällä oltiin jo Zürichin lentoasemalla, josta kukin etsi itselleen sopivan välipala/ruokailupaikan. Melko mukavasti oli valinnanvaraakin. Kohta yhdentoista jälkeen päästiin lähtemään tilausbussilla kohti ensimmäisiä kohteita.

Syntyperäinen sveitsiläinen ja koulut siellä käynyt, myöhemmin tamperelaistunut arkkitehti Tobias Tommila oli laatinut minuutintarkan ohjelman matkalle ja hoiti myös opastusta ei vain kohteista, vaan yleisesti Sveitsin historiasta, hallinnosta, asumisesta, maantieteestä ja aluerakenteesta yms. Poikkeuksellisen mukavaa olla matkalla, jossa opastus on näin hyvin hallinnassa. Ja vielä suomeksi.

Osuuskuntarakentaminen on Sveitsissä hyvin yleistä ja aluksi kävimme tutustumassa erääseen sellaiseen hankkeeseen. Siedlung Klee on yksi vuosikymmenen alussa valmistunut hyvä esimerkki, jossa kilpailutuksen kautta syntynyt rakennuskokonaisuus polveilee pääosin 7-kerroksisena ympäri koko korttelin muodostaen suojaisan ja toiminnallisen sisäpihan.

Seuraavaksi suuntasimme ETH Hönggerbergin yliopistokampukselle. Opastettu kierros oli järjestetty lyhyesti HIT-rakennukseen (jossa itse rakennuksen lisäksi huomioitiin poikkeuksellinen iv-ratkaisu koko rakennuksen läpi) sekä pitempänä ITA-rakennukseen (robotiikka ja parametrinen rakentaminen). Valitettavasti lähes kaikki robotit olivat juuri vierailun aikaan ’lomailemassa’, joten niitä emme toiminnassa nähneet. Monenlaista tulostetta sen sijaan oli nähtävillä, suurien muovi- ja metallitulosteiden lisäksi melkoisen suuria ja haastavan mallisia betonielementtejä. Itse rakennuksessakin oli hyvin mielenkiintoisia yksityiskohtia, esim. aaltoileva puinen kattorakenne. Näiden kahden opastetun vierailun lisäksi oli sopivasti aikaa kampuksen omatoimiseen tutkimiseen, ruokailuun ja eväiden ostamiseen. Tilausbussilla jatkettiin sitten kohti Zürichin keskustaa ja hotellia, mutta matkalla pysähdyttiin jaloittelemaan ja katselemaan myös toista osuuskunnallisen rakentamisen korttelia, viitisen vuotta sitten valmistunutta Siedlung im Gut’ia.

Hotellilta lähdettiin pienen virkistäytymistauon jälkeen kävelylle kaupunkia halkovan Limmat-joen toiselle rannalle ja tutustumaan Sveitsin Kansallismuseoon ja sen vuonna 2015 valmistuneeseen laajennusosaan. Ulkopuolisen arkkitehtuurikatselmuksen jälkeen menimme myös tutustumaan museon näyttelyihin. Pääsyliput koko ryhmälle tarjosi Kingspan, kiitos siitä. Päivän päätteeksi oli omatoimista ohjelmaa tai lepäilyä avauspäivän rasituksista. Osa ryhmästä kävi tutustumassa Thermalbad&Spa -kylpylään, joka oli kuulemma hyvin mielenkiintoinen ja mukava tuttavuus. Osa kierteli katselemassa mm. päärautatieasemaa, Europaalleeta, joen rantamia tai vanhaa kaupunkia. Pitkin päivää jatkunut sateen tihuuttelu yltyi välillä reippaiksi sadekuuroiksi, mutta siihenhän on Suomessakin totuttu.

Perjantaina otettiin aamusta taas tilausbussi alle, suuntana Basel Ranskan ja Saksan rajan tuntumassa. Matkalla noustiin hetkeksi bussista ja silmäiltiin persoonallisen näköistä 20-kerroksista hybridirakennusta Prattelnissa sekä Actelion-rakennusta Allschwilissä. Jälkimmäinen on 2011 valmistuessaan alan lehdissäkin näkynyt palikkaleikki, jossa arkkitehdin lisäksi on rakennesuunnittelija ollut kovilla.

Tässä vaiheessa oltiin noin 300 metrin päässä Ranskasta, mutta sitten ajeltiin Saksan puolelle ja Vitra Campukselle. Vitra on sveitsiläinen huonekaluyritys, joka valmistaa ja myy designhuonekaluja ja toimii ympäri maailman. Vitra omistaa nykyään mm. Artekin. Vitra Campus ei siis ole korkeakoulualue tai muu ’perinteinen’ kampus, vaan Vitran omistama yritysalue tuotanto-, koulutus-, kokous- ja muine rakennuksineen. Meillä oli sovittu opastuskierros alueella ja tutustuimme tunnettujen suunnittelijoiden (mm. Frank Gehry, Tadao Ando, Zaha Hadid, SANAA…) monipuoliseen arkkitehtuuriin. Varsinaisen tuotantoalueen ulkopuoliseen osaan alueesta oli mahdollista tutustua myös omatoimisesti, mm. tehdasalueen sydämeksi luonnehditun upean VitraHausin näyttelytiloihin, myymälään ja ravintolaan.

Vitran jälkeen palattiin bussilla Baseliin ja opastetulle kiertokävelylle kaupungissa. Tutustuttiin mm. historiallisessa ympäristössä toimivaan nuorisohostelliin ja ylitettiin Rein vaijerilautalla. Oppaamme johdolla tutustuimme mm. arkkitehtonisesti mielenkiintoiseen uudehkoon hybridiasuinrakennuskortteliin ja kuljimme Reinin rantamilla ihaillen vanhaa rakennuskantaa. Museum der Kulturen nähtiin vain ulkopuolelta, ehti mokoma juuri sulkea ovensa ennen saapumistamme. Taidemuseota ehdimme hieman sisäpuoleltakin katselemaan, pääasiassa kuitenkin museon uudehkon laajennusrakennuksen näyttelytilojen raakabetonisia aula- ja portaikkotiloja. Aikataulun niin salliessa museon kokoelmatkin olisivat toki kiinnostaneet. Baselista piti kuitenkin lähteä takaisin Zürichiin, jossa illan ohjelma oli omaehtoista. Käytiin lähinnä syömässä ja nauttimassa lasi viiniä tai olutta, samoihin paikkoihin sitä ryhmämme ’yllättäen’ kerääntyi.

Aamulla suunniteltu ohjelma sitten jatkui Zürichissä. Bussillamme ajeltiin noin kymmenvuotiasta koulurakennusta, Schulhaus Leutschenbachia, katsomaan. Rakennus on arkkitehtuuriltaan ja rakenteiltaan täysin uniikki kaikkien luokka-asteiden koulu päiväkodista lukioon. Opastetulla kierroksella näimme ja kuulimme paljon kiinnostavaa. Kuusikerroksinen kuutio lasia ja näkyviä teräsrakenteita on myös sisätiloiltaan normaalista poikkeava, koska koulussa ei ole käytäviä. Kaikki luokkatilat avautuvat avaraan porrashuoneeseen, jossa on laajat oleskelutilat ja toisaalta joka luokasta on myös pääsy rakennusta kerroksittain kiertäville parveketasoille. Lasijulkisivut on riiputettu välipohjarakenteesta. Koulun ruokala on pohjakerroksessa ja viidennestä kerroksesta löytyy muita yhteisiä tiloja, kuten auditorio ja kirjasto. Mielenkiintoinen on myös kuudes kerros, jossa on kokonaan lasiseinäinen liikuntahalli. Ulkopuolisen iltakäytön vaatimat kulkuyhteysratkaisut ovat nekin kuulemma vaatineet pientä mietintää. Rakennus on varustettu painovoimaisella ilmanvaihdolla, jota toki voidaan tehostaa ulos avautuvilla tiloilla ja liikuntahallin kattoluukuilla.

Koululta lähdettyä poikkesimme MFO-puistossa, joka on rakennettu entisen konetehtaan alueelle Oerlikonin kaupunginosaan. Puisto on rakennettu tehdashallin malliseksi, teräskehikko useassa tasossa ja kasvillisuudella peitetty. Puiston pinta-ala on 9 000 m² ja katolla sijaitseva aurinkotasanne on noin viereisten kerrostalojen viidennen kerroksen korkeudella. Taas jotakin sellaista, mitä ei ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi.

Jatkoimme matkaa Viaduktille. Vanha rautatie on kulkenut aikoinaan holvikaarin rakennetun pengerryksen päällä ja jo tuolloin erilaista liiketoimintaa kehittyi holvikaarien alle. Rautatien poistuttua alueelta holvikaarten alle rakennettiin kaupallinen keskittymä. Nykyisin hyvin suositulla Viaduktin alueella on kauppahalli, ravintoloita ja kymmenittäin pieniä liiketiloja. Hyödynsimme ravintolapalveluja lounaan merkeissä kuka missäkin ja katselimme alueen vilinää. Lähistöltä löytyi myös mm. Freitag Turm, joka on merikonteista koottu Freitag-yhtiön suosittu myyntipaikka. Freitag tekee mm. laukkuja ja vastaavia kuormapressuista, polkupyöränkumeista ja turvavöistä eli suosittu esimerkki kierrätyksestä. Vieressä kohosi myös näyttävä 126-metrinen Prime Tower, joka oli vuosina 2011-2015 Sveitsin korkein rakennus.

Seuraavaksi oli ohjelmassa bussimatka Zürichin lentoasemalle ja tutustumaan the Circleen, massiiviseen rakennushankkeeseen aivan lentoaseman viereen. Aluksi saimme showroomissa selvityksen hankkeesta ja sen laajuudesta. Alueelle on tulossa seitsemän rakennusta sisältäen mm. kaksi hotellia, päiväsairaalan, kongressikeskuksen, toimisto-, liike- ja vähittäiskauppaa sekä muita palveluja. Kokonaiskerrosala on noin 180 000 m² ja rakennusten korkeus on lentoaseman läheisyyden sallima 40 metriä. Alueen liikenneyhteydet ovat erinomaiset: vieressä on lentoasema, lisäksi löytyy valtiollisen ja alueellisen lähiliikenteen rautatiet, alueellinen linja-auto- ja raitiovaunuverkko sekä suora yhteys moottoritielle. Työmaalle lähdimme kahdessa ryhmässä. Aluksi ihmettelimme normaalien turvakenkien sijaan jaettuja turvasaappaita, mutta vesikatolle päästyämme emme enää ihmetelleet. Alushuovan päällä oli vettä parhaimmillaan toistakymmentä senttiä ja siellä kulkeminen oli melkoista kahlaamista. Kuivaketju10 tai vastaava ei taida kuulua sveitsiläiseen rakentamiseen. Myös jatkojohtopakkien seisominen vesilammikoissa herätti keskustelua piralaisissa, mutta maassa maan tavalla. Työmaakierros oli perusteellinen eikä sisäpuolelta katseltuna isoja eroja suomalaiseen rakentamiseen isommin ollut. Ison työmaan hallinnassa, logistiikassa ja valvonnassa on tietysti omat haasteensa ja niistäkin kierroksella kuulimme. Asumista kortteliin ei voitu lentomelun vuoksi sijoittaa. Rakennusprojekti valmistuu vaiheittain ensi vuoden puolivälistä alkaen. Kierroksen jälkeen oli hieman aikaa vaikka poiketa lentoasemalla tankkaamassa tai kaupoilla ennen kaupungin vaihtoa.

The Circlen jälkeen matka jatkui Luzerniin. Bussista jalkauduttiin Vierwaldstättersee-järven rannassa ja kierrettiin Luzernin kulttuuri- ja kongressikeskus (KKL Luzern) jalan. Rakennuksen silmäänpistävin ominaisuus on katto, joka kurottuu yli 20 metrin korkeudessa 45 metrin ulokkeeksi. Lähiympäristöstä bongattiin mielenkiintoisina myös ZHB Luzernin yliopiston kirjastorakennus ja Santiago Calatravan varhaisemmasta tuotannosta Luzernin rautatieaseman hallilaajennus. Sitten majoittauduttiin hotelliin ja suunnattiin omatoimisiin ilta-aktiviteetteihin. Joko kiertämään kaupunkia, kuljeksimaan järven ja Reuss-joen rantamille, vanhan kaupungin kujille tai vaikkapa konserttiin jo mainittuun kulttuurikeskukseen, jonne osa matkalaisista oli liput hankkinut etukäteen. 1 840 paikan konserttisali on akustiikaltaan erinomainen ja konsertti oli elämys.

Lauantaiaamuna lähdettiin jälleen tilausbussilla noin 50 km päähän Ballenbergin ulkoilmamuseoon. Ulkoilupäivä kun oli, paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja lämpöäoli reilut parikymmentä astetta. Matkalla nähtiin ensimmäisen kerran kunnolla matkailumainoksista tuttuja Sveitsin maisemia, vaikka vuoret vieläolivatkin vasta esi-Alppeja. Vuoria, kyliä, järviä, serpentiiniteitä, tunneleita ja sellaista. Kaunista. Ulkoilmamuseossa tutustuttiin opastetulla kierroksella Sveitsin historiaan, rakentamiseen, maatalouteen ja luontoon. Alueelle oli koottu eri puolilta Sveitsiä yli sata eri käyttötarkoituksia edustavia, jopa satoja vuosia vanhoja rakennuksia kokonaisuuksiksi. Lisäksi alueelta löytyy yli 250 kotieläinten (lehmänkellojen kalkatus kuuluikin likimain koko ajan jostakin) ja edustava kokoelma Sveitsissä luonnostaan esiintyviä ja viljeltyjä kasveja. Kaikkea ei millään ehditty nähdä, mutta ihan käypäinen yleiskatsaus saatiin. Löytyi myös useita vanhoihin rakennuksiin sijoitettuja ravintoloita, joista yhteen meille oli varattu lounas ennen matkan jatkamista.

Sitten ajeltiin Luzernin itäpuolelle Rigi-vuorelle. Bussilla päästiin köysiradan ala-asemalle Kräbeliin ja siitä noustiin köysiradalla noin 900 metriä ylemmäksi Rigin yhdelle huipulle, Rigi Scheideggiin. Yli 1 600 metrin korkeudesta oli hienot näkymät joka suuntaan. Kävelimme vuoren toista rinnettä alaspäin katsomaan yksityistä vuoristohuvilaa, jonka olivat itselleen suunnitelleet arkkitehtipariskunta Andreas Fuhrimann – Gabrielle Hächler. Pariskunta oli Tobiakselle tuttu Sveitsin-vuosiltaan ja tämä kontakti mahdollisti vierailun. Omistajat olivat itse paikalla esittelemässä rakennusta. Hieno ja persoonallinen, ja ennen kaikkea sijainti säväytti. Järveä ei suomalaiseen makuun ollut rannassa, mutta Alpit näkyivät etäällä ja kyllä järvikin siinsi muutaman sata metriä alempana. Kyllä siinä kelpaisi lomailla. Sitten piti vielä kiivetä takaisin köysiradan yläasemalle ja se olikin jo monille melkein liikaa. Hengissä kuitenkin ylös päästiin, mutta sitten menivät aikataulut poskelleen. Rigi on hyvin suosittu ulkoilukohde ja hissille oli kasvanut kymmenien metrien jono. Kun yksi vaunu veti vain 15 henkilöä, oli selvää, että suunnitellusta hanmmasratajunan vuorosta myöhästytään. Kuitenkin lopulta alas päästyämme matkanjohtaja Tobias veti lennosta uuden aikataulun hihastaan eikä suunnitellusta kovin merkittävästi tarvinut tinkiä. Sopivan junan tullessa paikalle lähdettiin taas ylöspäin kohti toista huippua. Paikoin lähes pystysuoralla vuorenseinämällä kulkeva hammasratajuna oli myös oma kokemuksensa. Junalla päästiin taas yli 1 600 metrin korkeuteen Rigi Staffeliin, jossa junanvaihtoa odotellessa oli juuri sopiva aika tankkaukseen upeissa maisemissa. Alaspäin lähdettiin toisella junalla kohti Rigi Kaltbadia, jossa käytiin Weggisiin vievää köysiratavaunua odotellessa katselemassa (pääosin ulkoapäin) Mineralbad & Spa Rigi Kaltbadia. Köysiradalla pudottauduttiin sitten Weggisiin, jossa bussimme odotti viedäkseen meidät hotellille.

Hotellilla virittäydyttiin sitten matkan PIRA-illalliselle. Pikainen suihku ja parempaa päälle, sitten lyhyt kävely perinteiseen sveitsiläiseen ravintolaan Taubeen suurin odotuksin. PIRA-illallisen tarjosi matkalaisille Sto Finexter Oy, jonka edustaja Marko Vainio oli mukana matkalla. Täytyyhän Sveitsissä päästä fondueta maistamaan ja nyt oli se hetki. Alkuruoaksi oli ensin maistuvaa ohrakeittoa kuivalihalla höystettynä ja sitten fondue; leipää, suolakurkkua ja hillosipuleita dipattavaksi. Kuulemma kuitenkin melkein mitä vaan voi fonduessa dipata eikä se ole tyylivirhe. Ruoka oli erittäin hyvää, mutta ennen kaikkea se oli täyttävää. Jälkiruokana tarjottu vermicelle marengin, vaniljakastikkeen ja kerman kanssa mahtui kuitenkin kevyesti. Perinteistä sveitsiläistä herkkua jälkkärikin. Ohjelmaakin saatiin illallisen ohessa. Paikallinen ’bändi’, soittiminaan alppittorvi, kontrabasso ja haitari esitti perinteistä sveitsiläistä musiikkia. Eikä vain esittänyt, vaan otti meidätkin mukaan showhun. Kaikenlaista puulusikkaa, palikkaviritelmää ja muuta melunpitovälinettä annettiin meille ja kovasti rytmikästä kilkutusta ja rahinaa saimme aikaan. Kivaa ainakin oli kaikilla. Alppitorveakin pääsivät halukkaat kokeilemaan. Uotilan Mikko yllätti kaikki töräyttelemällä oikeasti sävelmää kuin syntyperäinen lammaspaimen. Korhosen Eevalla meni hetki oikean tekniikan löytämiseen, mutta sitten ei meinannut loppua tullakaan. Vielä saimme kokeilla, miten sveitsiläinen pistää perinteisesti rahan liikkumaan eli kolikkoa pyöritettiin pitkin kulhon reunoja. Vähän oli rahan käytössä vaikeuksia. Mutta hauskuus päättyi aikanaan; osa joukosta poistui hotellille, mutta osa teki vielä pienen kierroksen kaupungilla. Joka tapauksessa kiitokset Sto Finexterille.

Maanantain aamupäivän ohjelmaa oltiin päätetty muuttaa edellispäivänä. Suunniteltu pistäytyminen Zürichissä oli päätetty jättää pois, koska ainoalle maanantaina kotiin palaajalle löytyi selkeä ja helppo julkisen liikenteen yhteys lentoasemalle. Muutamaa Zürichissä ohjelmaan suunniteltua kohdetta ei pidetty niin suurena menetyksenä, että niiden vuoksi olisi kannattanut koukata Zürichiin. Pääosa joukosta siis vietti aamupäivän Luzernista nauttien ja kaupunkia kierrellen. Kelloliikkeitä oli muutamia joka korttelissa, mutta lieneekö tuo mikään uutinen. Neljää ja viittä numeroa tosin hintalapuissa pääosin oli ja tuliaiset jäi niistä kaupoista tällä kertaa ostamatta.

Bussimatkalla Valsiin sai ikämieskuskimme tehdä töitä koko palkan edestä. Useampikin serpentiinipätkä osui matkalle ja pikkubussi näytti välillä vaativan käsiä ja silmiä yhdeltä mieheltä löytyviä enemmän. Matkustajilla oli kuitenkin mukavat oltavat upeita maisemia katsellessa ja pikku herjaa kuskista heitellessä, onneksi mies ei suomea ymmärtänyt… 7132 Hotel Valsiin kuitenkin perille päästiin noin klo 16 maissa. Sopivasti oli siis mahdollisuus käydä kylpyläänkin tutustumassa. Spa lienee tuosta hotellista se tunnetuin osa, Peter Zumthorin suunnittelema Theme Vals valmistui 1996 ja rakennus suojeltiin jo 1998. Lieneekö maailmanennätys? Kertoo kyllä kylpylästä paljon eikä tuota paljon sanoin voi kuvailla. Hieno ja näyttävä. Maanantaina illalla oli kylpylässä myös blues-konsertti, jossa pääosassa oli Philipp Fankhauser ja johon hotellivierailla oli vapaa pääsy. Siis sinne ja kannattihan se, vaikka saksan kieltä olisi pitänyt osata paremmin. Puheosuudet veivät musiikin suuruisen osan esiintymisestä, mutta muutoin OK. Fankhauserin kanssa duona esiintyneen kitaristin nimi jäi mieleen painamatta, mutta kitaraa osasi kyllä soittaa. Aiemmin kylpylässä lutatessa kävi mielessä, missä se konsertti mahtaa onnistua, mutta kylpylän pääallas oli tyhjennetty konserttia varten. Akustiikka oli yllättävän hyvä täysin kivirakenteiseksi tilaksi. Ennen konserttia ehdittiin käydä myös kylällä syömässä ja muutama meistä hyödynsi hotellin Mercedes GLA:n vapaata käyttöä hotellivieraille (polttoaine piti maksaa). Käytiin laakson toisessa päässä maisemia katselemassa. Loppuilta vietettiin vapaan seurustelun merkeissä hotellin ravintolassa. Kahden Michelin-tähden ravintolasta ei tosin löytynyt tummaa olutta…

Hotellissa oli mukava herätä ja katsella vuoristomaisemaa seinän kokoisesta parvekeikkunasta. ’House of Architects’ -rakennuksen hotellihuoneet olivat tunnettujen arkkitehtien suunnittelemia. Oma huoneemme Sirkkolan Riston kanssa oli Tadao Andon käsialaa ja ainakin Kengo Kuman, Thom Maynen (puu- ja kivi -versiot) sekä Peter Zumthorin huoneet löytyivät.

Järvelinin Tomi huomasi saapumispäivänä myös mahdollisuuden hotellin helikopterin käyttömahdollisuudesta 600 frangin kohtuullista korvausta vastaan. Kopteriin mahtui kuusi henkeä eikä vapaaehtoisia ollut vaikea löytää. Varaus saatiin tehtyä tiistaiaamupäiväksi ja sovittuun aikaan hotellin tila-auto ahmaisi onnelliset ’voittajat’ kyytiinsä ja ajoi ryhmän lähtöpaikalle. Pilotin lyhyt briiffaus mitä tehdään, kansa kopteriin, vyöt kiinni, kuulokkeet korville ja ilmaan. Kaikki kuulivat toistensa puheet radion kautta ja pilotilta kyseltiin kaikenlaista näkymistä ja kopterin ominaisuuksista. Aluksi lennettiin laaksoa pitkin hotellimme yli. Ylhäältäpäin sai hienon näkymän esim. laaksojen serpentiiniteihin ja kyliin niiden varrella, vuoristojärviin ja patoaltaisiin. Kaukaisuudesta pilotti osoitti meille mm. Mont Blancin Ranskan puolella ja parin päivän takaisen vierailukohteemme Rigin. Jäätiköitäkin vuorien huipulla pääsimme katselemaan ylhäältäpäin. Pilotti oli todellinen asiakaspalvelija ja selvästi kuljettanut monenlaista porukkaa alueella. Hän kysäisi välillä jostakin, kiinnostaako tuo alue tai joki ja myönteisessä tapauksessa keula suuntautui sinnepäin. Reilun puolen tunnin lennon jälkeen pudottauduimme alaspäin ja hotellin auto oli jo odottamassa meitä niityn reunalla. Kopteri maahan ja jälleen oltiin yhtä hienoa kokemusta rikkaampia.

Sitten ei PIRA-matkasta ollut juuri muuta jäljellä kuin kahden ja puolen tunnin maisemien katselu bussin kyydissä välillä Vals-Zürich. Lentoasemalla tai lennolla ei juuri matkan muistelua kummempaa ollut tehtävissä. Helsinki-Vantaalle laskeuduttiin suurin piirtein aikataulun mukaan ja bussi pysähtyi Tampereen linja-autoasemalle puoli kahden maissa keskiviikkoyönä. Hieno reissu, kaikki antoivat suurkiitokset Tobiakselle vaivannäöstä matkan eteen. Alkuun mietityttänyt totuttuun nähden ’ylipitkä’ ja aiempaa hintavampi PIRA-matka oli kuitenkin menestys.